maanantai 6. maaliskuuta 2017

On the road

Kisakausi on alkanut jälleen rullaamaan! Viikko sitten käytiin Kuopiossa kokeilemassa onneamme sekä Y-Un että Napen kanssa ACEn hallissa. Tuomarina oli Mika Moilanen, joka olikin tällä kertaa tehnyt aika kinkkiset radat. Koko kakkosluokassa (kaikissa kokoluokissa) tuli kolmelta radalta yksi nollatulos, mikä kertonee ratojen tasosta tarpeellisen. Käytiin siis harjoittelemassa kisatilannetta! Seuraavana päivänä kolmosissa huomattiinkin, että edellisen päivän kakkosten radat olivat kyllä vaikeampia kuin kolmosten radat. En kyllä kolmosissakaan hirveän hyvää tulosta tehnyt...Ensimmäisellä radalla teloin nilkkani, se jotenkin pyörähti juostessa, ja siltä radalta taisi tullakin rima tai kaksi alas. Seuraavan radan juoksin nilkka teipattuna ja mietin koko ajan, että kestääkö nilkka. Ehkä sitten juuri siksi Nape piti kaikki rimat, eli nolla tehtiin. Viidenneksi sillä puolijuoksulla pääsi. Juoksin vielä yhden radan, mutta koska en oikein pystynyt vetämään täysillä, olivat ohjaukset myöhässä. Hylkäys siis, ja jätettiinpä vika rata juoksemattakin ja lähdettiin kotiin. Ihan hyvä ratkaisu, nilkka oli vähän kipeä vielä tänä viikonloppunakin radoilla, vaikka tuki siinä juostessa olikin.
 
 Napen nolla

 
Nyt viikonloppuna käytiin loman alkamisen kunniaksi lassieitten kanssa road tripillä. Mukana olivat vain kisalassiet Nape ja Y-U, ja olin katsonut kisapaikat niin, että Y-Ukin pääsisi mahdollisimman monta rataa juoksemaan. Perjantaina hurautettiin Mikkeliin Päivin luokse, mistä sitten lauantaiaamuna lähdettiin kohti Tamperetta. Siellä odottikin oikea urakka, kun olin ilmoittanut sekä Y-Un että Napetin neljälle radalle kumpaisenkin! Kisahalli oli oikein kiva juosta, vaikkakin hirveän meluinen. Pikkukoirat räksyttävät aika kovaa... Kisat käytiin kahdella kentällä yhtä aikaa. Kakkoset sujuivatkin tosi joutuisasti; yhdeltä radalta kun tultiin (startattiin kolmanneksi viimeisenä), iskin palkkaamisen jälkeen koiran kenneltytöilleni käteen jäähkää varten ja lähdin kohti seuraavan radan tutustumista, joka alkoikin heti kun minit ja medit olivat radan kisanneet. Ei tullut kiire, vaikka tutustumiset olivatkin melko pian radan jälkeen.
 
Y-U suoriutui Tampereella yli odotusten. Heti ekalta radalta se teki nollan, jolla tultiin toiseksi, vaikka otettiin puomin alastuloa taas vähän aikaa (nämä menevät nyt tehotreeniin!). Ekalta radalta kakkosluokan eka LUVA siis! Toka rata oli hyppyrata, jolla päätin vetää täysillä ja vedättää Yrsaa. Vedätin sen sitten nollavoittoon! Toinen LUVA! Kolmas ja neljäs rata menivät ilmeisesti pää pilvissä, hylkäykset tulivat molemmilta radoilta. Olin kyllä jo enemmän kuin tyytyväinen noihin kahteen luvaan! Hieno pikkumusta!
 
 
 
Napetin neljä rataa eivät sujuneet yhtä nollapainotteisesti, mutta kolmeen niistä olin kyllä tosi tyytyväinen. Tuloksina oli kolme hyllyä ja yksi vitonen. Nasta teki Yrsat ja irtosi hieman odottamattomasti, siitä ainakin yksi hyl, melkein toinenkin. Vitskarata oli tosi hienoa, varmistelematonta työtä minulta, mutta harmittavasti yksi rima tuli alas, kun en katsonut taas sitä koiraa...! Hyllyt ja vitonen eivät kyllä jääneet harmittamaan, sillä Y-U oli jo tehnyt niin hienot tulokset viikonlopulle.
 
 
 
 
Illalla oltiin Mikkelissä kymmenen maissa perillä ja aamulla olikin kuudelta herätys ja lähtö Jyväskylään vielä kolmelle kakkosluokan radalle. Tavoitteena oli tehdä nolla ekalta tai tokalta agiradalta, että saataisiin kolmaskin LUVA ja SERTi kolmosluokkaan. Hypärinollahan me oltiinkin jo saatu edellisenä päivänä. No, eipä tullut nollaa kummaltakaan radalta, kun ei oikein juoksukaan kulkenut edellisen päivän ratojen jälkeen, ja minua suututti oma mokani tuolla toisella radalla. Oletin, että Yrsa irtoaa, niin kuin se aina irtoaa, mutta sepä kääntyikin minua päin ja meni sitten väärään päähän putkea. Muuten niin hyvä rata ja tyrin sen olettamalla. Vanha viisaus ohjaa, älä oleta olisi pätenyt tässäkin, mutta minkäs teet! Oma moka. Harmittelin asiaa vähän aikaa jäähkälenkillä, sitten kokosin itseni ja päätin että mennään nyt vetämään hypäri täysillä, katsotaan mihin Y-Un kapasiteetti riittää, pidetään hauskaa ja juostaan täysillä! Menin halliin sisälle ja katsoin ilmoitustaululta ratapiirrosta (tuomari Sari Mikkilä oli laittanut radat esille), ja tajusin, että tuolla hypärillähän on kontaktiesteitä. Kysyin vielä kisakaverilta, että onko kolmaskin rata oikeasti agirata. Kyllä, kuului vastaus. En ollut edes ilmoittautuessani tajunnut, että Jyväskylässä onkin kolme agilityrataa! Sain valtavasti uutta intoa ja päätin, että sen lisäksi mitä äsken lupasin täysillä juoksemisesta Yrsalle, yritän myös tehdä niin tarkasti ja huolella kuin mahdollista. Selkeät näytöt koiralle, ettei jää epäselvää. Jyväskylässä startattiin viimeisenä, mikä Yrsalle kyllä sopii ihan hyvin. Lämmiteltiin lihaksia hallissa kävelemällä ja hölkkäämällä ja tehtiin pieniä temppuja. Kun edellinen koira oli noin puolessa välissä omaa suoritustaan, rupesin hetsaamaan Yrsaa tönimällä ja hypittämällä. Se puri minua innoissaan kädestä kahdesti, mutta minä vain kehuin siitä. Annoin kierrosten nousta! Alussa vauhti olikin tosi kiva, mutta siivekkeen ympäripyöritykset ovat Yrsalle heikkous, niissä vauhti melkein loppuu kokonaan. Tehtiin kuitenkin kiva nolla, jolla voitettiin! Sehän tarkoitti SERTiä kolmosluokkaan!
 
 
 
Minun pikku Y-U, jonka kanssa vedin vielä vuosi sitten ranteita auki, on nyt alle kaksivuotiaana kolmosissa! Nopeimmin ja nuorimpana minun koirista! Ihan uskomatonta. Nyt vaan pitäisi saada se vitosvaihde silmään radallakin, muuten vain juostessaanhan se menee kovempaa kuin Nasta. Kontaktit kuntoon (ei epäselviä kriteerejä kisoissakaan!!) ja hetsaamista takaakierroille, että saadaan niille nopeutta. Sitten pikku Y-Ukin on oikea kolmosluokan koira.